Perheystävälliset hiihtokeskukset Euroopassa


Perheen pienimpien kanssa matkustaminen saattaa välillä olla haastavaa, mutta onnistunut matka on kaiken sen arvoista. Etukäteen suunnittelu on tärkeää, sillä se helpottaa lomalla oloa ja hiihto- tai laskettelumatkaa varatessa kannattaa tehdä taustatyötä kiinnostavista kohteista.

Perheystävälliset hiihtokeskukset Euroopassa

Mitkä ovat teidän perheen suosituimmat talviurheilulajit?

Hiihtokeskuksia on monenlaisia ja matkaa suunnitellessa on hyvä pitää mielessä, mitä talvipuuhia juuri teidän perheessä tykätään tehdä eniten. Mikäli perheen juniorit haluavat laskettelemaan rinteeseen, tulisi kohteeksi valita sellainen, missä nuoremmillakin on turvallista harjoitella. Usein kannattaa kokeilla myös uusia ja ehkä hieman vähemmän mainostettuja kohteita, sillä saatat löytää ne parhaimmat hinnat ja valikoimat esimerkiksi majoituksen osalta. Laskettelulehti Ridestore Magazine on valinnut 2019 parhaimmaksi laskettelumaaksi Itävallan ja sieltä löytyykin erinomaisia vaihtoehtoja kaikenlaisille perheille. Esimerkiksi Kühtai on perheille mainio vaihtoehto, sillä tästä kompaktista laskettelukeskuksesta löytyy kaikki tarpeellinen. Keskuksesta löytyy erikseen KidsPark-alue, joka on suunniteltu juuri aloittelijoille ja lapsille. Samaan aikaan vauhdista innostuneet vanhemmat lapset pääsevät kokeilemaan taitojaan KParkissa, josta löytyy SuperPipe, FreeStyle-Area ja SnowCross. Kühtai on myös Itävallan korkein laskettelukeskus – 2020 metriä vedenpinnan yläpuolella! Maisemista kelpaa ottaa kuvia muillekin jaettavaksi. Hinta-laatu-suhteeltaan toinen hyvä vaihtoehto on Söll , joka toivottaa tervetulleeksi lapset ensimmäisestä ikävuodesta alkaen. Monipuolista toimintaa, lapsille varattu “Kinderland Kornkammer” ja kaksi lapsille suunnattua seikkailualuetta tekevät tästä kohteesta ainutlaatuisen. Tässä keskuksessa löydät myös ne mukavuudet, mitä hiihtolomalta joskus kaipaa: Keat-hissin penkit ovat lämmitettyjä ja sääsuojattuja, sekä voit jättää laskettelutavarat turvalliseen säilytykseen.

Odotatko laskettelumatkalta jotain täysin uutta ja erilaista?

Alpit ovat aina loistava vaihtoehto aktiiviselle laskettelulomalle, mutta Euroopasta löytyy monia muitakin mielenkiintoisia keskuksia. 2019 jääkiekon MM-kilpailun isäntämaa Slovakia tarjoaa erinomaisia vaihtoehtoja myös laskettelijoille.Donovaly Park Snow-laskettelukeskusta voi kuvata kolmella ytimekkäällä sanalla: monipuolinen, kohtuuhintainen ja hauska. Tämä keskus on keskittynyt suunnittelussaan kaikenikäisiin harrastajiin. Keskuksen verkkosivujen mukaan Euroopan suurin seikkailualue lapsille houkuttelee varaamaan. Sen lisäksi, että rinteitä riittää kaikenkokoisille ja -ikäisille, tarjoaa “Slovakian sydän” vaikka mitä muita ideoita: luistelua, moottorikelkkailua, koira-ajelua ja paljon muuta.

Perheen teini-ikäisille Slovakian Bansko saattaa olla se mieluisin paikka. Samalla, kun vanhemmat voivat nauttia erityisen perheystävällisistä hinnoista, tämä ihastuttava laskettelukeskus on koti Balkanin ensimmäiselle parkille. Keskus tarjoaa yhteensä 48 kilometriä hoidettuja rinteitä ja ovat sopivia rentoon lasketteluun. Tästä keskuksesta tekee vielä paremman on se, että täällä ei tarvitse pelätä hintoja! Vain noin kahden tunnin ajomatkan päässä Slovakian pääkaupungista Sofiasta sijaitseva kaupunki Bansko on idyllinen ja kuvauksellinen, joten kannattaa pakata myös sopivat kuvausvälineet mukaan.Tiesitkö, että myös Espanjassa pääsee laskettelemaan? Yksi monipuolisimmista Espanjan laskettelukeskuksista on Formigal, jota kannattaa harkita. Myös Tenan laaksona tunnettu alue on luonnonläheinen ja kaiken kaikkiaan todella hyvä vaihtoehto, riippumatta perheenne yhteenlasketuista laskettelutaidoista. Kokeneemmillekin laskettelijoille haasteita tarjoava laskettelukeskus on merkinnyt vuorille erikseen freeride-rinteitä, jotka ovat täysin luonnollisia. Näiden esille tuotujen laskettelukeskusten lisäksi Euroopasta löytyy vielä kymmeniä muita mielenkiintoisia ja perheystävällisiä keskuksia. Matkustamista lasten kanssa ei tarvitse pelätä, vaan pienellä lisäsuunnittelulla laskettelumatkoista voi tulla unohtumattomia ja mieleenjääviä. Varaamalla matkat ja lennot ajoissa ehdit suunnitella myös muutakin tekemistä kuin laskettelua ja pääset lomalla keskittymään lomailuun sekä oleiluun. Monilta verkkosivuilta, kuten Tripadvisor-palvelusta voit löytää myös muiden matkailijoiden palautteita. Niiden avulla voit saada lisätietoa ja vinkkejä perheiltä, jotka ovat jo käyneet hyvissä keskuksissa.Matkaa varatessa kannattaa pitää mielessä, että lähes kaikki laskettelukeskukset vuokraavat laadukkaita tarvikkeita. Omien tavaroiden kanssa matkustaminen saattaa olla kalliimpaa ja hankalampaa.

Odotatko laskettelumatkalta jotain täysin uutta ja erilaista?

Comments & Responses

Comments are closed.